Aamupäivä meni tokotreenien merkeissä. Agility-yhdistyksemme oli kutsunut Salme Mujusen kouluttamaan tokoilijoita ja jokaiselle koirakolle oli varattu tunti aikaa. Kristalla oli mukana Brenda ja minulla Ruuti. Erittäin antoisa treeni, tuli taas treeni-intoa jatkoa ajatellen!

Ruutin treeni:

Aloitimme seuraamisella, koska siinä meillä on eniten parannettavaa. Ruuti edistää, poikittaa ja vireen noustessa muutenkin sählää. Pohjatyö on tehty huolimattomasti - myönnän! Minä sain kotiläksyksi harjoitella liikkeellelähtöjä, käännöksiä ja pysähdyksiä ilman koiraa. Oma liikkuminen on tärkeää, tiedänhän sen, mutta miksihän sitä ei ole saanut aikaiseksi harjoitella kunnolla? No, nyt harjoitellaan! Ruutuvihko käyttöön ja sinne merkinnät toistoista niin tulee treenattua tarpeeksi.

Salme totesi saman jonka parikin kouluttajaa ennen häntä, että on mentävä askel taaksepäin ja vahvistettava Ruutin seuraamispaikkaa. Eli tätäkin on nyt vihdoin tehtävä ja määrätietoisesti, ei vain kerran ööööh.... kahdessa kuussa Nolostunut

Seuraavaksi harjoiteltiin luoksetulosta pysäyttämistä mikä sujuikin ihan OK. Ruuti tuli hyvällä vauhdilla ja pysähtyi napakasti, eli jatkamme harjoittelua entisellä tyylillä.

Jättöliikkeissä seisomisessa Ruuti otti askeleita (mikä ei ole tavallista, mutta hyvä jos virhe ilmenee treeneissä eikä vasta kisoissa). Siihen saimme harjoituksena tehdä pysäyttämisiä sarjana itse peruuttaen.

Kaukoja treenattiin maahan-seiso-tekniikkaharjoituksia namilla ohjaten, korostaen koiran pitämistä matalassa vireessä, kuitenkin keskittyneenä, jotta oppi menisi lihasmuistiin. Lisäksi avoimen kaukoja parin toiston verran takapalkalla.

Noudossa keskityttiin kapulan pitoon täysin rennon rauhallisena, ilman mälväämistä. Tämäkin asia joka täytyy ottaa tehokuuriin!

Brendalla ja Kristalla tuntui olevan aika lailla samantyyppiset ongelmakohdat (jaa-a, miksiköhän), jos sitten oli samaa myös hyvissä puolissa. Molempien koirien vire pysyi sopivana ja jaksoivat hienosti koko tunnin ajan. Molemmilla kun tahtoo olla myös kuumumiista mikä voi ilmetä mm. haukkumalla komentamisella (ja syyllinen löytyy peilistä, molemmilla kun on jossain vaiheessa koulutusta käytetty vireen nostamiseen haukuttamista...).

Iltapäivällä ei enää omien koirien treeniä, mutta mainittakoon kasvattien pentukurssi. Läsnä oli neljä kpl kohta 3 kk:n ikäistä holskunalkua: Ykä, Kerttu, Rocky ja Aku jr omistajineen (tai no, Aku jr etsii vielä uutta kotia, samoin kuin Simon joka nyt ei ollut mukana, vink-vink). Koska kyseessä oli ensimmäinen treenikerta, meni osa ajasta höpöttelyyn.

Lyhyt kooste pentutreenistä:

  • lyhyt riehuhetki vapaana
  • rauhoittuminen syliin
  • kontaktiharjoitus liikkeessä
  • seuraamispaikan vahvistamista (pujottelua merkkien välistä, koko ajan oikeasta seuraamispaikasta palkaten)
  • seisominen agilitypöydällä, paikallapysyminen hampaita ja kroppaa tutkittaessa